keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Lokakuun valtuuston kuulumiset

Kaarinan valtuusto 8.10.2018

Valtuuston kokous oli lyhyt, asialistalla vain kaavojen hyväksymisiä. Kaarinan Vasemmistoliitto teki aloitteen Kaarinan vuokratalojen tilanteesta, liittyen asuntojen, taloyhtiöiden ja piha-alueiden kunnossapidon laiminlyönneistä. Sen jälkeen maakuntavaltuuston Kokoomuslainen lobbari oli puhumassa tunnin junasta. Paikalla Pentti Kallion tilalla Matti Kapanen, Tuomo Laine ja Katri Kapanen.

Alla valtuustoaloite:

*********************************************************************************


Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoaloite



Ehdotus:

Kaarinan vasemmistoliitto esittää, että Kaarinan kaupunki aloittaa selvityksen omistamiensa ja Maininki oy:n huollettavien vuokra-asuntojen kunnosta, korjaa huonossa kunnossa olevat vuokra-asunnot, vuokrataloyhtiöiden kiinteistöt sisältä ja ulkoa, sekä piha-alueet kokonaisuudessaan. Toivottavaa olisi, että jatkossa huolehditaan säännöllisin väliajoin vuokra-asunnoista ja vuokrataloyhtiöistä piha-alueineen.

Perusteluja:

Kaarinan Vasemmistoliiton tietoon on tullut vuokralla asuvien asukkaiden toimesta, että kaupungin vuokrataloissa on havaittu erilaisia asumiseen vaikuttavia ongelmia. On ilmennyt että ainakin Piikkiön Kirismäessä ja Hovirinnassa sijaitsevat vuokratalot ovat jääneet asukkaiden mukaan liki oman onnensa nojaan. Huolto ja kunnossapitotöitä ei ole tehty säännöllisesti, joista puutteellisia ovat olleet mm. kattojen, rännien, sekä koneellisen ilmastoinnin puhdistus. Kirismäessä myös piha-alueella aitojen ja talojen julkisivuissa parvekelautojen maalaus ovat jääneet hoitamatta. Hovirinnassa huolta ovat herättäneet piha-alueiden kunto, sekä huoltoyhtiön piittaamattomuus asukkaiden korjauspyyntöihin. Kirismäessä on huoltoyhtiön toimesta tehty kartoitus n. vuosi sitten, jossa asukkaat ovat tuoneet esiin erilaisia puutteita. Näille esitetyille asioille ei ole kuitenkaan mitään korjausliikettä tehty. Tämän seurauksena esim. Kirismäessä yhden kerrostalon katolla on paksu sammalkerros, jonka seurauksena tiilet rappeutuvat ja ränneistä sadevesi juoksee yli reunojen. Huoltoyhtiöstä on ohjattu asukkaita korjaamaan itse tarvittavat korjaukset, mutta vuokra-asuntojen kunnossapito kuuluu vuokrasopimuksen mukaan huoltoyhtiölle.

Valtuustoaloitteessaan Kaarinan Vasemmistoliitto esittää, että kaupunki selvittää Piikkiön Kirismäen ja Hovirinnan vuokra-asuntojen ja alueella olevien vuokrataloyhtiöiden ja piha-alueiden kunnon ja toimeenpanee korjaukset jos tarpeen. Kaarinan Vasemmistoliitto toivoo että kaupunki huolehtisi jatkossa vuokra-asunnoistaan säännöllisin väliajoin ja sillä asenteella että ollaan ylpeitä kaikista kaupungin omistamista vuokra-asunnoista, koska niissä asuvat kaupunkilaiset ovat samanarvoisia veronmaksajia kuin kaupungin muutkin asukkaat. Vuokra-asuntojen säännöllinen kunnossapito tuovat niitä kaivattuja säästöjä ja kunnossapitojen laiminlyönnit sen sijaan tulevat Kaarinalaisille veronmaksajille kalliiksi.


*********************************************************************************

Syyskuun valtuuston kuulumiset

Valtuusto Kaarina-talossa ma 17.9.2018

Kaarinan Valtuustoryhmä oli valtuustossa kokoonpanolla Pentti Kallio, Tuomo Laine ja Katri Kapasen tilalla Tapio Manninen. Valtuustossa herrasmiessopimuksella palautettiin uuteen valmisteluun Kaarinan Vasemmistoliiton tekemä valtuustoaloite koulu- ja iltapäiväkerho-ohjaajien kesän ajaksi lomauttamisen lopettamiseksi. Pentti Kallio piti aiheesta puheenvuoron ja ihmetteli kovin asiaa, että tämänkokoisesta kaupungista ei löydy kesäksi muka töitä.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Elokuun valtuuston kuulumiset



Tervehdys.

Kaarinan Vasemmistoliitto palasi kesätauolta ensimmäiseen valtuuston kokoukseen ma 20.8.2018. Listalla keskustelua Hovirinnan koulun ruokailuvälineistä ja luottamustoimihenkilöiden vaihtoja ja uudelleen valintoja. Aloitteita tehtiin neljä kappaletta, josta yksi oli Vasemmistoliiton. Vasemmistoliitto esitti että Kaarina-Talon edustalle valmistuva aukio nimetään Kaarinalaislähtöisen taiteilija Touko Laaksosen nimen mukaan. Eilen ja tänään mediassa tietysti asiasta tehtiin raflaavia otsikoita, vaikka kyseessä ei ollut Tom of Finland aukion nimeämistä, vaan Touko Laaksosen, mutta median luetun ymmärtämisessä oli selvästi vaikeuksia. Alla Vasemmistoliiton tekemä aloite perusteluineen. Allekirjoittajia oli kaikista puolueista Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta ja määrä ylitti puolet valtuustosta.

Aiheeseen liittyvä kuva

****************************************************************************

Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoaloite 20.8.2018 



Ehdotus:  

Kaarinan Vasemmistoliitto esittää, että Kaarina-talon eteen valmistuva aukio tai tori nimetään Touko Laaksosen mukaan. 

Perusteluja: 

Kaarinan kaupungilla on tilaisuus nyt kunnioittaa kansainvälisesti tunnetuinta Kaarinalaista nimeämällä hänen mukaansa uuden Kaarina-talon edusta, tulee siitä sitten aukio tai tori. Touko Laaksonen ei varmasti esittelyjä kaipaa, mutta lyhyesti kerrottuna: Touko Laaksonen syntyi Kaarinassa 8.toukokuuta 1920 ja Kaarinassa Laaksonen asui koko lapsuutensa ajan. Myöhemmin Laaksonen tuli kuuluisaksi lahjakkaana taiteilijana, jonka taidetta ihaillaan edelleen ympäri maailmaa. Laaksonen oli myös lahjakas muusikko ja hän osallistui talvi- ja jatkosotaan, josta hänelle ansioistaan myönnettiin vapaudenristi. 

Touko Laaksosen perintö elää vahvasti taiteessa TOM OF FINLAND – nimellä myydään lakanoita, postimerkkejä yms. Taiteilijan elämästä on tehnyt myös elokuva ja musikaali. Touko Laaksosen syntymäkaupunki Kaarina on jäämässä kohta naapurikaupunki Turun jalkoihin Touko Laaksosen arvostamisessa, siksi tämä epäkohta pitää korjata ja nimetä taiteilijan mukaan Kaarina-talon edusta. Kaarina-talon edusta sopii tähän kirjaston, kulttuurin ja uuden keskustan muodostumisessa. Jos Oskarinaukio on nimetty kuuluisan Kaarinalaisen vaikuttajan mukaan, niin Touko Laaksosen aukio herättää varmasti myös kansallista tai jopa kansainvälistä huomiota ja lisää Kaarinan kiinnostavuutta myös kuvataiteeseen liittyvän kulttuurisen perinnön vaalijana ja arvostajana. 


**************************************************************************************************************************

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kesäkuun valtuuston kuulumiset osa 1/2

Kaarinan valtuusto kokoontui ma 11.kesäkuuta. Toisin kuin naapurikaupungissa Turussa valtuuston kokouks kesti kuusi tuntia, kesti Kaarinan valtuusto vain n. tunnin. Listalla kaavojen hyväksymisiä. Kaarinaan rakennetaan voimakkaasti pientaloja lähivuosina. Kerrostalorakentaminen keskittyy Keskustan ja Piispanristin alueelle.

Läsnä valtuustossa olivat Kaarinan vasemmistosta: Pentti Kallio, Katri Kapanen ja Tuomo Laineen poissaollessa varavaltuutettu Matti Kapanen.

Mitään suuria vääntöjä ei ollut, mutta pakollinen uhriutuminen koettiin kun PS:n valtuutettu halusi avautua Turun seudun kotoutumisohjelmasta, hän kertoi mm. ettei ole rasisti, vaikka hän ei kannatakaan kotoutumisohjelmaa. Purkautuminen oli outo, ehkä oli Ason lähdettyä ainoa keino saada ääni kuuluviin. PS:n valtuutettu ei kuitenkaan esittänyt mitään toista esitystä tai vastustanut, joten Kaarinan PS hyväksyi kotoutumisohjelman muun valtuuston tavoin uhriutumisestaan huolimatta. Kaarinan Vasemmistoliiton Katri Kapanen ihmetteli valtuutetun vastakkainasettelua puheenvuorossaan, kotoutumisohjelman tarkoitus on kuitenkin löytää parhaimmat keinot maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi, eikä luoda mitään parempia palveluja suhteessa kantaväestöön. Katri myös kysyi palvelujen tavoitteista, johon sosiaali- ja terveysjohtaja Arola-Järvi vastasi.


Listalla oli myös Kesämäen päiväkodin korjaamiseen lisärahan myöntäminen. Tässä valtuutettu Pentti Kallio piti puheenvuoron, jossa toivoi että tänä vuonna käytäisiin uuden teknisen johtajan myötä läpi kaikki julkiset rakennukset päiväkodeista kouluihin, jotta rakennusten tuleviin korjauksiin pystytään ennakoimaan paremmin. Kallio viittasi aikaisempien valtuustokausien toimintatapoihin, jossa ollaan tiedetty ongelmista, mutta siirretty niiden hoitamista eteenpäin tai lakaistu ongelmat maton alle. Kallion mukaan monissa päiväkodeissa on muhimassa seuraavat sisäilma- ja tilaongelmat.


Kaarinan Vasemmistoliitto teki kokouksen muissa asioissa aloitteen liittyen varhaiskasvatuslain pykälän 11§ tulkintaan. Tämä asia tuli esiin Piikkiö Päivillä kuntalaisen kertomana. Kaarinan Vasemmistoliitto on konsultoinut asiaa myös eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsentä ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonia. Aloitteen luki Tuomo Laineen tilalla ollut varavaltuutettu Matti Kapanen. Alla aloite kokonaisuudessaan:

**********************************************************************

Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoaloite



Ehdotus:

Kaarinan Vasemmistoliitto esittää, että sivistyspalvelut ryhtyvät selvittämään varhaiskasvatuslain tuloihin perustuvan pykälän 11 § tulkintaa niin, että varhaiskasvatuksen päivähoitomaksut määräytyisivät jatkossa lasten huoltajien tulojen mukaan.

Perusteluja:

Kaarinassa sivistyslautakunta on hyväksynyt varhaiskasvatuslain pykälä 11§ varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräämisen perusteena olevien tulot seuraavasti: Maksua määrättäessä otetaan perheen tuloina huomioon lapsen, hänen vanhempansa tai muun huoltajansa sekä heidän kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.

Käytännössä sivistyslautakunnan hyväksymä varhaiskasvatuksen asetus tarkoittaa sitä, että esim. jos lapsen tai lasten vanhemmat ovat eronneet ja vanhemmilla on lapsista yhteishuoltajuus, toinen pieni- tai keskituloinen huoltaja asuu uuden hyvätuloisen puolison kanssa avoliitossa samassa asunnossa ja lapset vuoroviikoin huoltajien asunnossa, määräytyy molempien huoltajien päivähoitomaksun määrä toisen huoltajan hyvätuloisen puolison mukaan, vaikka hän ei ole lasten huoltaja eikä laskun maksaja. Sama koskee siis myös yksihuoltajia, jotka asuvat samassa taloudessa toisen ihmisen kanssa, vaikka tämä ei olisi lasten huoltaja, maksu määräytyy asuinkumppanin tulojen mukaan.

Kaarinan Vasemmistoliiton mielestä tämä säädös avioliittomaisista suhteista on tulkinnanvarainen ja nykyisellään se asettaa yksinhuoltajat ja lasten huoltajuuden jakaneet lasten vanhemmat eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin vanhempiin, koska tulot määräytyvät asuinkumppanin tulojen mukaan, vaikka asuinkumppani ei olisi lasten huoltaja. Jos taloudessa asuu lapsi vuoroviikoin huoltajansa kanssa ja taloudessa asuva puoliso ei ole lapsen huoltaja, hän ei ole siten myöskään elatusvelvollinen. Hänen tulonsa kuitenkin määräävät taloudessa asuvan lapsen huoltajan ja lapsen toisen muualla asuvan huoltajan tulot ja sen suuruudesta riippuvan päivähoitomaksun määrän. Voiko Kaarinan sivistyspalvelut siis määritellä pieni- ja keskituloiset lasten huoltajat avioliittomaisiin olosuhteisiin jos asuinkumppanin tuloista huolimatta, hän ei ole lasten huoltaja eikä näin ollen elatusvelvollinen.


Lain määrittelemät avioliittomaiset olosuhteet – kohta on tulkinnanvarainen ja Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mukaan tämä kohta pitäisi muuttaa niin, että jatkossa maksu määräytyisi lasten huoltajien tulojen mukaan, ei asuinkumppanien lompakon paksuuden mukaan.

***************************************************************************** 


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kaarinan Vasemmistoliitti Piikkiö Päivillä 26.5.2018

Kaarinan Vasemmistoliitto osallistui perinteiseen Piikkiö Päivän markkinatapahtumaan lauantaina 26.toukokuuta 2018 klo 10-15 välisenä aikana. Kaarinan Vasemmistoliiton teltassa oli mukana aktiiveista: Katri ja Matti Kapanen, Pentti Kallio, Raija Raittio, Elina Yläoja, Tapani Manninen ja Kaj Fredriksson





Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, Vasemmistoliiton teltassa oli kasvomaalausta lapsille, joita tekijän mukaan kävi 5 tunnin aikana "varmaan 100". Lisäksi ohjelmassa oli renkaanheittoa. jossa palkintona lapsilla muumitikkarit ja aikuisilla yli 60 pisteestä kahvipaketti, rajaa alennettiin kuitenkin loppupäivästä. Paikalla myös valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä. Suurimmat keskustelut käytiinkin lasten päivähoitoon liittyvistä asioista, myös kouluun liittuvät asiat herättivät keskustelua.





Tarjolla oli myös mehua ja Vasemmistoliiton materiaaleja, sekä oma Kaarinan Vasemmiston esite, jossa lueteltu tämän valtuustokauden valtuustoaloitteet. Esitteet ja varsinkin Vasemmistoliiton tarrat jaettiin kävijöille.



Tapahtumassa oli kävijöitä runsaasti ja telttamme sijaitsi mukavasti keskellä tapahtumalavaa. Naapurissa olleet demarit ja heidän onnenpyöränsä houkuttelivat paljon lapsia, jotka siirtyivät sopivasti meidän telttaan, vanhemmat renkaan heittoon ja lapset kasvomaalaukseen. Välillä Vasennistopuolueet löytävät toisensa. :)




Saimme uuden kannattajan. Ville Vassari :D

torstai 24. toukokuuta 2018

Toukokuun valtuuston kuulumiset

Valtuusto kokoontui jälleen maanantaina 21.5. Kouluasiat vaihteeksi framilla ja parakkien määrää lisätty. Kaarinan Vasemmisto teki kokouksessa valtuustoaloitteen koskien ammatillisten tukihenkilöiden hankkimiseksi osaksi omaan kunnalliseen palveluun perhe- ja sosiaalipalveluihin. Alla aloite:

******************************************************************************


Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoaloite



Ehdotus:

Kaarinan vasemmistoliitto esittää, että Kaarinan perhe- ja sosiaalipalvelut selvittäisivät voisiko ammatillista tukihenkilötoimintatyötä tuottaa kaupungin omana tuotantona.

Perusteluja:

Lastensuojelun ja sosiaalihuoltolain mukaan voidaan myöntää lapsille ja nuorille ammatillisia tukihenkilöpalveluja. Työ on tärkeää ja ennaltaehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä, kun lapset ja nuoret saavat rinnalleen aikuisen ammattilaisen. Tällä toimintamuodolla voidaan myös vähentää lastensuojelullisia kustannuksia. Ammatillista tukihenkilötyötä tuottavat kuitenkin pääasiassa yksityiset yritykset, joilla on mahdollisuus pärjätä kuntien kilpailutuksissa. Kunnat vaativat että ammatilliset tukihenkilöt ovat korkeasti koulutettuja sosionomi tai sairaanhoitaja AMK – tutkinnon suorittaneita ammattilaisia, joilla kokemusta neuropsykiatrian ja mielenterveys- ja päihdeosaamista. Ammatillinen tukihenkilötoiminta on kasvussa ja niiden tekijöistä on myös huutavaa pulaa, joten sen tuntihintaiset kustannukset saattavat nousta korkealle esim. verrattuna perhetyön tuntihintaan. Näin ollen herääkin kysymys, kannattaisiko Kaarinan tuottaa ammatillinen tukihenkilöpalvelu omana tuotantonaan tai ainakin selvittää asiaa. Tällä hetkellä kunnilla on varaa maksaa ammatillisesta tukihenkilötoiminnasta yksityisille toimijoille korkeaa hintaa, vaikka itse työntekijä saa kuitenkin samaa palkkaa tai jopa alempaa palkkaa kuin mitä kaupungin sosiaalipalveluissa työskentelevä perheohjaa.

Kaarinan Vasemmistoliitto haluaakin että perhe- ja sosiaalipalvelut selvittävät pystyisikö kunta tuottamaan palvelun omalla osaamisella, esim., lisäämällä koulutusta ammatillisen tukihenkilötyössä toimimiseen tai rekrytoimalla perhekeskukseen ammatillista tukihenkilötyöstä kokemusta omaavia sosionomeja tai psykiatrisia sairaanhoitajia, jotka hoitaisivat tukihenkilön tehtäviä esim. perhetyön ohella. Näin toimitaan myös yksityisellä puolella.


21.5.2018 Kaarinan Vasemmistoliiton valtuutetut


***********************************************************************

tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappupiknikkiki

Vappupiknikkiki 1.5.2018


Kaarinan historian ensimmäinen Vappupiknikkiki järjestetty. Tapahtumaan markkinoitiin ainoastaan facebookissa ja arvioit kävijämääristä ennen tapahtumaa olivat n. 100-150 välissä. Jouduimme vaihtamaan paikkaa sateen vuoksi Hovirinnan puistosta ja Vapariin. Tapahtuman järjestivät yhdessä Kaarinan Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit. Yhteistyön tuloksena Vaparissa oli klo 15-17 välisenä aikana n. 600 kävijää. Lapsiperheitä pääasiallisesti. Vapaaehtoisia molemmista ryhmistä n. 15 henkilöä. Vaparissa oli saatavilla makkaraa, mehua, hattaraa, kahvia ja makeisia. Lisäksi ilmapalloja. Myös erilaisia aktiviteettejä, kuten keppihevosrata, pallonheittoa, kasvovärimaalausta, peuhaamispaikka, ampumisrata yms. Esiintyjänä Puppa J



Kaarinan aktiiveja paikalla olivat Pentti Kallio, Katri Kapanen, Raija Raittio, Matti Kapanen, Petri Asklöf, Elina Yläoja, Riikka Kosola, Kaj Fredriksson, Annina Manninen ja Teuvo Tuovinen, Ensi vuonna uudestaan. Kiitos kaikille osallistuneille.